Helsingin Sanomat vertaili eilen julkaistussa artikkelissaan tavallisimpien lakiasiainpalveluiden hintoja sekä lakiasiain- ja asianajotoimistojen tuntitaksoja. Otokseen kuului noin 40 toimistoa Helsingistä, Espoosta, Vantaalta, Tampereelta ja Oulusta. Myös Lakiasiaintoimisto Fiducius Oy oli mukana vertailussa.

Laaja hintahaitari lakipalveluiden hinnoissa

Artikkelin mukaan esimerkiksi testamentin hintahaitari liikkuu noin satasesta kuuteen. Toteamus saattaa jättää kuluttajan hämilleen: miksi hinnoissa on noin suurta vaihtelua?

Helsingin Sanomien toimittaja Elina Ranta kysyi yhteydenotossaan allekirjoittaneelle muun muassa sitä, mitä testamentin laatiminen toimistossamme maksaa. Hinnan osalta pyydettiin alkaen hintaa, tyypillisessä ”helpossa” esimerkkitapauksessa.

Testamentti on kuitenkin – avioehdosta ehkä poiketen – sellainen asiakirja, jonka laatimiseen tarvittava aika vaihtelee tapauskohtaisesti erittäin paljon. Testamentti asiakirjana voi olla vain yhden virkkeen pituinen tai hyvinkin yksityiskohtainen usean sivun mittainen dokumentti. Yksinkertaisimmillaan testamentti toteaa sen, kenelle perittävä haluaa jättää koko omaisuutensa. Monimutkaisimmissa testamenteissa määrätään esimerkiksi kummankin puolison varallisuudesta, saajien mahdollisten aviopuolisoiden avio-oikeudesta testamentattuun omaisuuteen, toissijaissaajista, luovutetun oikeuden laajuudesta, omaisuudelle määrättävästä hoitajasta, testamentin toimeenpanosta, hautauksesta ynnä muista seikoista.

Jotain kertonee myös se, että perhe- ja jäämistöoikeuden piirissä puhutaan testamenttioikeudesta omana oikeudenalan alalajinaan, ja aihepiirin perusteos Aarnio & Kangas: Suomen jäämistöoikeus II – Testamenttioikeus (2008) on noin 1000-sivuinen tiiliskivi.

Hintavertailu ja sitovan tarjouksen antaminen on siten kovin vaikeaa. Kuluttajan kannattaisi tarjouspyynnössään selostaa mahdollisimman tarkkaan omasta tilanteestaan (perhesuhteet, omaisuuden määrä ja laji yms.) sekä erityisesti siitä, mitä hän tavoittelee kuolemanvaraisjärjestelyillään. Osaava lakimies voi näiden tietojen perusteella antaa tarkan hinta-arvion toimeksiannosta.

Avioehto taas on jokseenkin yksinkertainen laatia. Laissa on myös tyhjentävästi määritelty se, millaisia sopimusehtoja avioehtoon voidaan ottaa. Tyypillinen avioehto poistaa kummaltakin puolisolta avio-oikeuden kaikkeen toistensa omaisuuteen, ja tällaisen sopimuksen laatimisesta perittävä hinta on helpohko antaa etukäteen sitovastikin. Tietysti hintaa vaikuttaa myös se, miten paljon konsultaatiota avioehdon vaikutuksista ja eri vaihtoehdoista kuluttaja tarvitsee.

Lakiasiain- ja asianajotoimistojen eroista

En malta myöskään olla ottamatta kantaa jutussa esitettyyn ehkä hieman yksinkertaistettuun toteamukseen asianajo- ja muiden lainopillisia palveluita tarjoavien toimistojen eroista.

Lakitoimistot tarjoavat oikeudellisia palveluita, mutta niiden toiminta ei ole lailla säädeltyä, kuten asianajotoimistojen. Suomen Asianajajaliitto valvoo jäseniään ja edellyttää niiltä hyvän asianajajatavan noudattamista sekä vastuuvakuutusta.

On totta, että kuluttajille ja yrityksille tarjoavat lakiasiainpalveluita sekä lakiasiain- että asianajotoimistot. Mutta toisin kuin HS:n jutussa, esitettiin myös lakiasiaintoimistojen toiminta on pitkälti lailla säänneltyä – vuodenvaihteen jälkeen sääntely pääosin yhdenmukaista asianajotoimistojen kanssa.

Jo nykyisellään lakiasiaintoimistojen toimintaa sääntelee muun muassa kuluttajansuoja- ja tietosuojalainsäädäntö. Lisäksi on olemassa rikosoikeudellista sääntelyä, joka koskettaa kaikkia lakimiehiä yhtäläisesti (esimerkiksi salassapito- ja luottamusaseman väärinkäyttörikokset). Lainsäädännön noudattamista valvovat useat eri viranomaistahot. Vuodenvaihteen jälkeen uusi laki luvan saaneista oikeudenkäyntiavustajista astuu kokonaisuudessaan voimaan ja silloin myös muut oikeudenkäyntiasioita hoitavat lakimiehet kuin asianajajat joutuvat tarkan ammatillisen valvonnan piiriin.

Seuraavassa selostan erityisesti tästä uudesta lupalakimiesjärjestelmästä, sillä sitä ei ole juuri noteerattu mediassa. Myös monien lakimiesten keskuudessa uusi järjestelmä on vielä tuntematon.

Asianajajaksi tai lupalakimieheksi pääsemisen edellytykset

Vuoden 2014 alusta tuomioistuinasioita (sekä riita- että rikosasioita) hoitavien lakiasiaintoimistojen tulee saada lupa näiden tehtävien hoitamiseen. Laki tuli voimaan jo vuoden 2013 alusta, mutta laissa olevan siirtymäsäännöksen johdosta vasta ensi vuoden alusta jokaisella oikeudenkäyntejä hoitavalla juristilla tulee olla lupa.

Tämä niin sanottu lupalakimiesjärjestelmä vastaa käytännössä asianajajia velvoittavaa hyvää asianajajatapaa, sen valvontaa ja sanktiojärjestelmää.

Lain mukaan luvan oikeudenkäyntiasioiden hoitamista varten voi hakemuksesta saada lakimies

1) joka on suorittanut Suomessa oikeustieteen muun ylemmän korkeakoulututkinnon kuin kansainvälisen ja vertailevan oikeustieteen maisterin tutkinnon taikka ulkomailla vastaavan oikeustieteen tutkinnon, joka on tunnustettu Suomessa sen mukaan kuin erikseen säädetään;

2) joka on saavuttanut riittävän perehtyneisyyden oikeudenkäyntiasiamiehen ja -avustajan tehtävään;

3) joka on rehellinen ja joka ei ole ilmeisen sopimaton oikeudenkäyntiasiamiehen ja -avustajan tehtävään; sekä

4) joka ei ole konkurssissa ja jonka toimintakelpoisuutta ei ole rajoitettu.

Vertailun vuoksi asianajajan ammattinimikkeen voi asianajajista annetun lain mukaan saada lakimies, joka

1) on rehelliseksi tunnettu sekä muilta ominaisuuksiltaan ja elämäntavoiltaan sopiva harjoittamaan asianajajan tointa;

2) on suorittanut Suomessa oikeustieteen muun ylemmän korkeakoulututkinnon kuin kansainvälisen ja vertailevan oikeustieteen maisterin tutkinnon, taikka on suorittanut oikeustieteen tutkinnon muualla kuin Suomessa ja saanut ammattipätevyyden tunnustamisesta annetun lain (1093/2007) tai ulkomailla suoritettujen korkeakouluopintojen tuottamasta virkakelpoisuudesta annetun lain (531/1986) mukaisen Opetushallituksen päätöksen kelpoisuudesta oikeustieteen muuta ylempää korkeakoulututkintoa kuin kansainvälisen ja vertailevan oikeustieteen maisterin tutkintoa edellyttävään tehtävään ja suorittanut mahdolliset päätöksessä edellytetyt lisävaatimukset;

3) on saavuttanut asianajajan toimen harjoittamiseen tarvittavan taidon sekä sellaisen käytännöllisen kokemuksen kuin asianajajayhdistyksen säännöissä määrätään;

4) on suorittanut asianajotoiminnan säännöksiä ja hyvän asianajajatavan vaatimuksia koskevan tutkinnon (asianajajatutkinto); sekä

5) ei ole konkurssissa ja jonka toimintakelpoisuutta ei ole rajoitettu.

Käytännössä ero näiden kahden välillä ilmenee kohdan 2 osalta: Lupalakimiesjärjestelmässä riittävä perehtyneisyys voidaan osoittaa sillä, että henkilö on joko suorittanut asianajajatutkinnon tai tuomioistuinharjoittelun taikka toiminut vähintään vuoden ajan syyttäjän tehtävissä tai muissa oikeudenkäyntiasiamiehen tehtävään perehdyttävässä lakimiesammatissa. Asianajajalta taas edellytetään neljän vuoden kokemusta oikeudenhoidon alalla tai siihen verrattavissa oikeustieteellistä koulutusta edellyttävissä tehtävissä.

Asianajajien ja lupalakimiesten velvollisuudet

Lähtökohtaisesti asianajajien ja lupalakimiesten velvollisuudet ovat yhtäläiset. Asianajajien velvollisuuksien perusteista säädetään asianajajista annetussa laissa ja lupalakimiesten osalta laissa luvan saaneista oikeudenkäyntiavustajista. Molemmat säädökset edellyttävät muun muassa:

  • lojaaliutta asiakasta kohtaan ja asiakkaan edun valvomista parhaan kyvyn mukaan;
  • riippumattomuutta ulkopuolisista vaikuttimista sekä esteettömyyttä toimeksiannon hoitamisessa;
  • salassapito- ja vaitiolovelvollisuutta;
  • tehtävien hoitamista huolellisesti, joutuisasti ja tarpeettomia kustannuksia aiheuttamatta;
  • täydennyskouluttautumista;
  • asiakasvarojen pitämistä erillään toimiston omista varoista;
  • vastuuvakuutuksen ottamista;
  • vastaamista kohtuullisessa ajassa yhteydenottoihin;
  • asiakkaan pitämistä ajantasalla toimeksiannon hoitamisesta;
  • sovinnollisen ratkaisun mahdollisuuden selvittämistä ja tarpeettomien riitojen välttämistä;
  • olla painostamatta vastapuolta epäasiallisesti jne.

Lainsäädäntöteknisesti säädöksissä on se ero, että lupalakimiesten osalta velvollisuuksia koskeva pykälä on yksityiskohtaisempi kun taas asianajajien osalta velvollisuudet täsmentyvät erillisissä hyvää asianajajatapaa koskevissa ohjeissa. Lainsäädäntöteknisistä eroistaan huolimatta velvollisuuksien sisältö on pääosin sama.

Asianajajien ja lupalakimiesten valvonta

Asianajajien ja lupalakimiesten valvonta ja sanktiot ovat yhdenmukaiset. Molempien lakimiesryhmien valvontaa suorittavat Asianajajaliiton valvontalautakunta, valtioneuvoston oikeuskansleri sekä tuomioistuimet. Lisäksi lupalakimiesten valvontaan osallistuu oikeudenkäyntiavustajalautakunta, jolle kuuluu luvan peruuttamisesta ja seuraamusmaksun määräämisestä päättäminen. Muita sanktioita ovat huomautus ja varoitus.