Testamentilla päätät itse perinnöstäsi
Tarvitsetko testamentin?
Kiitokset hyvästä palvelusta! Tämä testamenttiasia oli roikkunut meillä hoitamattomana jo useamman vuoden. Tuttavan suosituksesta päätimme kokeilla palveluanne ja olemme erittäin tyytyväisiä!
Saimme keskinäisen hallintaoikeustestamentin nopeasti. Kiitokset!
Havahduimme uusioperheemme testamenttitarpeeseen lehtiartikkelin kautta. Nyt ei ole enää pelkoa, että omaisuus valuisi mieheni exälle. 🙂 Kiitos siitä!
Testamentti syrjäyttää lakimääräisen perimysjärjestyksen
Testamentti tai jälkisäädös tarkoittaa oikeustoimea, jolla perittävä voi vaikuttaa omaisuutensa kohtaloon poiketen lakimääräisestä perimysjärjestyksestä. Testamenttia voidaan käyttää myös apuna verosuunnittelussa.
Testamenttia pidetään usein helppona ja yksinkertaisena asiakirjana laatia. Käsitys on osittain virheellinen. Vaikka testamentti yksinkertaisimmillaan on sanamuodoiltaan varsin vakiintunut, tulisi testamenttia suunnitellessa kiinnittää aina huomiota moniin seikkoihin: mm. veroseuraamuksiin, lakiosasäännöksiin, aviovarallisuussuhteisiin sekä testamentin tulkintaa koskeviin oikeusohjeisiin.
Laissa on määrätty tiukat muotomääräykset pätevälle testamentille. Myös siksi on tärkeää, että turvaudutaan asiantuntijan apuun. Muotovaatimukset sivuuttaen laadittu testamentti kun ei ole pätevä eikä siten saa aikaan toivottuja oikeusvaikutuksia. Joskus perittävä on saattanut tehdä testamentin omaisuudesta, johon hänellä ei ole testamenttauskelpoisuutta (esim. leski, joka on perinyt rintaperillisittä kuolleen puolisonsa).
Lakiosa suojaa rintaperillistä
Rintaperillisille kuuluu lakiosaoikeus. Oikeus lakiosaan tarkoittaa oikeutta saada perinnöstä tietty vähimmäisosuus. Edes testamentilla perittävä ei voi tehokkaasti syrjäyttää rintaperillisen oikeutta lakiosaan. Testamentin avulla perittävä voi kuitenkin antaa tehokkaan kannustimen rintaperillisille olla vaatimatta lakiosiaan. Lisäksi lakiosaoikeuden toteuttaminen edellyttää rintaperilliseltä tiettyjä toimenpiteitä määräajassa.
Testamenttien yleisyys
Tutkimusten mukaan noin joka neljäs suomalainen määrää perimyksestään testamentilla. Kaupungeissa asuvat käyttävät testamenttia useammin kuin maalla asuvat. Perinteisesti testamentit ovat olleet sitä yleisempiä, mitä enemmän omaisuutta testamentin tekijä omistaa.
Oikeus tehdä testamentti ei ole kuitenkaan varakkaiden yksinoikeus. Testamenttausvapaus on oikeus, jolla kunnioitetaan jokaisen oikeutta päättää itse omasta varallisuudestaan ja siitä, kenelle sen tahtoo jättää.
Testamentin tekijän ikä
Yleensä suomalaiset havahtuvat testamentin tekemiseen vasta myöhemmällä iällä. Tutkimusten mukaan testamentti laaditaan Suomessa keskimäärin noin kymmenen vuotta ennen perittävän kuolemaa.
Testamentti kannattaisi kuitenkin laatia jo nuoremmalla iällä, esimerkiksi avo- tai avioliiton solmimisen ja lapsen syntymän yhteydessä. Jos testamentin laatimisen jättää vanhuuden päiville, lisääntyy riski siitä, että testamenttaustahtoon pyritään vaikuttamaan epäasiallisesti. Myös erilaiset väitteet testamentin tekijän kelpoisuudesta ovat sitä yleisempiä, mitä vanhempana ja heikompana testamentti on laadittu. Tekemällä testamentin nuorena ja terveenä voi välttää monet riidat testamenttia toimeenpantaessa.
Testamentti aviopuolison hyväksi
Jos perittävällä oli rintaperillisiä (esim. lapsia tai lapsenlapsia), ei perittävän aviopuoliso eli leski peri puolisoaan. Vaikka leski nauttii tiettyä lakimääräistä suojaa suhteessa ensiksi kuolleen puolison perillisiin, on testamentti ainoa keino, jolla perittävä voi tehokkaasti turvata puolisonsa aseman.
Aviopuolison hyväksi tehty käyttöoikeus- tai hallintatestamentti on usein järkevä tapa sovittaa yhteen sekä lesken että rintaperillisten intressit ja minimoida perintövero.
Usein huomaa sen, että avioehdon ja testamentin vaikutuksia ei täysin ymmärretä ja ne saatetaan sekoittaakin. Avioehdolla ei voi vaikuttaa puolison perintöoikeuteen vaan se on tehtävissä vain testamentilla. Avioehto vaikuttaa kuitenkin siihen, mikä omaisuus kuuluu kuolinpesän varallisuuteen ja on siten perittävän testamentattavissa.
Testamentti avopuolison hyväksi
Avoliittojen määrä on kasvanut viime vuosikymmeninä huomattavasti, mutta avopuolison asema on silti pitkälti lailla sääntelemätöntä. Avopuoliso ei milloinkaan peri kumppaniaan, ellei tämä ole tehnyt testamenttia avopuolisonsa hyväksi. Avopuoliso ei myöskään nauti samoista leskensuojasäännöksistä kuin avioleski. Siksi avoliitossa elävien tulisi aina harkita keskinäisen testamentin laatimista.
Testamentti uusperheissä
Niin sanotuissa uus- tai uusioperheissä perimyskuviot ovat usein monimutkaisia. Voi olla ”minun, sinun ja meidän” lapsia. Lakimääräinen perimysjärjestys seuraa juridista vanhemmuutta eikä siihen vaikuta esim. se, kuka on huoltaja.
Testamentin avulla voidaan esimerkiksi pyrkiä saattamaan kaikki lapset keskenään yhdenvertaiseen asemaan perinnön osalta. Testamenttiin voidaan myös ottaa määräys siitä, että lapsen huoltajalla ei ole oikeutta hallita lapsen perintönä saamaansa omaisuutta lapsen ollessa alaikäinen.
Verosuunnittelu testamentilla
Testamentilla on mahdollista tehdä laillista verosuunnittelua monin eri tavoin. Perintöveron välttämiseksi voi olla järkevää esimerkiksi ”hyppäyttää” perintö yhden sukupolven yli.
Testamentti monikulttuurisissa avioliitoissa
Kun avioliittolla on liittymiä useampaan kuin yhteen oikeusjärjestykseen, ei ole aivan selvää, minkä maan lakia esimerkiksi puolisoiden aviovarallisuussuhteisiin sovelletaan.
Jos puolisot ovat esimerkiksi eri maiden kansalaisia taikka jos omaisuutta on useammassa maassa, tulisi aina selvittää asiantuntevalla lakimiehellä, miten puolisoiden avioliittoa ja perimystä oikeudellisesti käsitellään eri tilanteissa. Tässä yhteydessä voi olla tarpeen laatia esimerkiksi avioehto ja testamentti sekä laatia erillinen lainvalintaa koskeva sopimus.
Testamentinsaajan puolison avio-oikeuden poistaminen
Testamentilla voi perittävä määrätä, että testamentinsaajan aviopuolisolla ei ole avio-oikeutta siihen omaisuuteen, mitä perittävä on testamentilla perilliselleen jättänyt. Ilman tällaista määräystä voi käydä esimerkiksi niin, että suvun omistuksessa ollut tila menee perillisen aviopuolisolle tämän avioerossa.
- Omistusoikeustestamentti
- Rajoitettu omistusoikeustestamentti
- Hallintaoikeustestamentti
- Keskinäinen testamentti
- Yksinäisen henkilön testamentti