Meillä on mieheni kanssa avio-oikeuden täydellisesti poissulkeva avioehto. Olen koko avioliittomme ajan ollut kotona ja hoitanut yhteisiä lapsiamme, kun mieheni on tehnyt uraa ja hankkinut varallisuutta. Jäänkö avioeron jälkeen puille paljaille?
Avioliiton päätyttyä tehtävässä osituksessa kummankin puolison avio-oikeuden alainen omaisuus lasketaan yhteen ja jaetaan puoliksi. Lähtökohtaisesti puolisoilla on avio-oikeus kaikkeen toistensa omaisuuteen, ja tällöin ei ole suurta merkitystä sillä, kumpi omaisuutta omistaa: kumpikin puoliso on osituksessa oikeutettu saamaan puolet yhteenlasketusta säästöstä.
Nykyisin useat avioparit laativat avioehtosopimuksen, jolla avio-oikeutta rajoitetaan tai se poistetaan kokonaan. Jos avio-oikeus on poistettu kokonaan, saa avioerossa kumpikin puoliso pääsäännön mukaan pitää vain oman omaisuutensa. Joissain tapauksissa tämä johtaisi kuitenkin niin kohtuuttomaan lopputulokseen, että ositusta joudutaan sovittelemaan. Sovittelu voidaan toteuttaa esimerkiksi siten, että avioehtosopimus ohitetaan ja omaisuus jaetaan kuin avio-oikeus olisi voimassa.
Sovittelun edellytykset voivat olla olemassa silloin, kun puolisot, joiden varallisuuserot ovat suuret, ovat tehneet avio-oikeuden kokonaan poissulkevan avioehdon. Myös sillä seikalla voi olla merkitystä, mistä puolisoiden varallisuuserot johtuvat. Jos puoliso on itse aiheuttanut varallisuutensa vähenemisen esimerkiksi perinnöstä luopumalla, hän ei voi omaksi edukseen vaatia sovittelua. Varallisuuserot eivät kuitenkaan vielä yksin oikeuta sovitteluun, vaan asia ratkaistaan aina kokonaisharkinnan perusteella.
Harkinnassa huomioidaan erityisesti se, miten puolisot ovat toimineet yhteisen talouden hyväksi ja omaisuuden hankkimiseksi. Sovittelua voi kysyjän tilanteessa puoltaa se, että hän on jäänyt hoitamaan kotia ja siten mahdollistanut puolisonsa etenemisen urallaan. Myös avioliiton kestolla voi olla olennainen merkitys sen kannalta, onko osituksen sovittelulle edellytyksiä. Mitä pidempään avioliitto on kestänyt, sitä kohtuuttomampaa olisi, että toinen puolisoista ei saisi mitään korvausta yhteisen talouden hyväksi tekemistään ponnisteluista.
Osituksen sovittelu ei ole silti sosiaalinen tulontasausjärjestelmä. Arvioilla siitä, miten puolisoiden ansiot tai varallisuusasemat tulevaisuudessa kehittyvät, ei ole merkitystä sovittelun kannalta. Katse on suunnattava ainoastaan avioliiton aikaisiin, puolisoiden taloutta koskeviin seikkoihin. Harkinnassa ei ole myöskään kyse puolisoiden käyttäytymisen moraalisesta arvioinnista, eikä kohtuuttomuusarviointiin vaikuta esimerkiksi se, kumpi puolisoista on hakenut avioeroa.
Jos kysyjä katsoo, että avioehtosopimuksen noudattaminen johtaisi hänen kannaltaan kohtuuttomaan lopputulokseen, voi hän ositukseen tähtäävissä sopimusneuvotteluissa vaatia sovittelua. Puolisoilla on vapaus itse sopia osituksensa sisällöstä ja myös siitä, noudatetaanko avioehtosopimusta vai ei. Jos puolisot eivät pääse sovinnolliseen ratkaisuun, voi heistä kumpi tahansa hakea tuomioistuimelta pesänjakajaa toimittamaan ositus.