Minulla on sijoitusasunto, jota olen pitänyt vuokralla vuoden verran. Vuokralaiseni on jättänyt vuokriaan maksamatta, ja olen lähettänyt hänelle asiasta kirjallisen varoituksen. Hän ei kuitenkaan ole varoituksesta huolimatta maksanut usean kuukauden vuokrarästejään. Miten voin hakea vuokralaisen häätöä asunnostani?

Mikäli vuokralainen laiminlyö vuokrasopimuksen mukaisia velvoitteitaan esimerkiksi jättämällä maksamatta vuokria tai hoitamalla asuntoa huonosti, on vuokranantajalla oikeus käynnistää vuokralaisen häätö asunnosta. Tämän vuokranantaja voi tehdä joko purkamalla ensin vuokrasopimuksen tai hakemalla suoraan häätötuomion käräjäoikeudesta.

Vuokranantajalla on oikeus purkaa vuokralaisen vuokrasopimus ilman irtisanomisaikaa, mikäli vuokralainen on jättänyt kahden kuukauden vuokrat maksamatta. Vuokrasopimuksen purku on tehokas keino saada vuokralainen lähtemään asunnosta tai maksamaan vuokransa vapaaehtoisesti. Vuokralaiselle ei tarvitse toimittaa kirjallista varoitusta ennen vuokrasopimuksen purkamista, kun purkamisen perusteena on maksamattomat vuokrat. Vuokrasopimuksen purku tulee kuitenkin toimittaa kirjallisesti ja todisteellisesti vuokralaiselle. Tavallisesti vuokrasuhteiden purkutilanteiden päätteeksi haetaan häätöä, jollei vuokralainen purkuilmoituksesta huolimatta suostu luovuttamaan asuntoa vuokranantajalle.

Vuokranantajalle usein kätevämpi vaihtoehto on kuitenkin hakea joko itse tai asiamiehen välityksellä suoraan häätötuomio. Häätötuomiossa käräjäoikeus velvoittaa vuokralaisen muuttamaan asunnosta pois ja maksamaan velkansa. Lisäksi tuomio antaa vuokranantajalle oikeuden laittaa vuokravelat ulosoton perittäväksi ja pyytää ulosottoa toimittamaan tarvittaessa myös häädön. Häädön vireille panemiseksi vuokranantajan on toimitettava ulosottoon tuomioistuimesta saamansa häätötuomio. Tämän jälkeen ulosotto lähettää vuokralaiselle muuttokehotuksen, jossa vuokralaiselle annetaan vielä kahdesta kolmeen viikkoa aikaa muuttaa pois asunnosta itse.

Ellei vuokralainen lähde asunnosta häätötuomiossa annetussa määräajassa, toimitetaan häätö viipymättä heti muuttopäivän jälkeen häädettävän omalla kustannuksella. Vaikka vuokranantaja ei voi itse toimittaa häätöä tai poistaa vuokralaisen omaisuutta asunnosta, on vuokranantajan hyvä olla paikalla, kun häätö tehdään.

Kokonaisuudessaan vuokralaisen häätäminen käräjäoikeuden ja ulosottoviraston avulla kestää kahdesta kuuteen kuukauteen. Koska häädön tulisi kuitenkin olla viimeinen keino huoneiston hallinnan takaisinottamiseksi, olisi vuokranantajan aina ensisijaisesti suositeltavaa pyrkiä sopimaan asia vuokralaisen kanssa. Tällöin myös vuokranantaja minimoi tyhjien kuukausien sekä kulujen määrän.