Emme ole lapseni äidin kanssa päässeet sopuun lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta. Asia käsiteltiin käräjäoikeudessa, ja käräjäoikeus piti yhteishuollon voimassa vaikka lapsen äiti sitä vastusti ja vaati yksinhuoltoa itsellensä. Vaikka käräjäoikeuden tuomio oli vaatimusteni mukainen, ei oikeus velvoittanut vastapuolta korvaamaan oikeudenkäyntikulujani, vaan jouduimme kumpikin pitämään omat kulumme vahinkonamme. Nyt vastapuoli on valittanut hoviin. Onko minulla mitään mahdollisuutta saada vastapuoli velvoitettua korvaamaan oikeudenkäyntikuluni?
Lapsen huoltoa koskevan kysymyksen ratkaiseminen vaatii viranomaisen myötävaikutusta. Tapaamisoikeutta koskeva asia liittyy siihen läheisesti. Lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta annetun lain mukaan sekä lapsen huoltoa että tapaamisoikeutta koskeva asia on ratkaistava ennen kaikkea lapsen edun mukaisesti. Kysymys on siis asiasta, jossa sovinto ei ole sallittu: osapuolet eivät yksimielisinäkään voi vapaasti sopia huollosta ja tapaamisoikeudesta.
Oikeudenkäymiskaaren mukaan asiassa, jossa sovinto ei ole sallittu, asianosaiset vastaavat itse oikeudenkäyntikuluistaan, jollei ole erityistä syytä velvoittaa asianosaista korvaamaan osaksi tai kokonaan vastapuolensa oikeudenkäyntikulut.
Kysyjän tapauksessa on kysymys siitä, onko sanotussa lainkohdassa tarkoitettua erityistä syytä velvoittaa vastapuoli korvaamaan kysyjän oikeudenkäyntikulut käräjäoikeudessa ja hovioikeudessa.
Säännöksen esitöissä on todettu, että asiat, joissa säännös tulee sovellettavaksi, ovat usein sellaisia, että on sattumanvaraista kumpi asianosaisista on saattanut asian vireille. Jos kantajan vaatimusta ei tällöin vastusteta eikä asia tule siten riitaiseksi, on kohtuullista, että asianosaiset saavat pitää kulunsa vahinkonaan. Jos asiassa ratkaistava kysymys on sen sijaan riitainen, voi olla perusteltua, että asianosainen velvoitetaan osaksi tai kokonaan korvaamaan vastapuolen oikeudenkäyntikulut.
Asian riitaisuus ei kuitenkaan vielä sinällään riitä kuluvastuun perusteeksi. Korkein oikeus on lapsen asumista koskevassa ennakkopäätöksessään vuodelta 2005 katsonut, ettei yksin se, että asianosaiset ovat eri mieltä asian lopputuloksesta, johtaisi kulujen korvausvelvollisuuteen. Tällöinkin sitä, onko olemassa erityistä syytä kulujen korvaamiselle, on arvioitava sen nojalla, millaiset perusteet asianosaisilla on ollut asian riitauttamiseen ja miten asia noihin asianosaisten esiintuomiin perusteisiin nähden on ratkaistu. Haettaessa muutosta on vastaavasti arvioitava, millaiset perusteet asianosaisella on ollut muutoksenhakuun ja miten asia on noihin perusteisiin nähden ratkaistu.
Hieman yksinkertaistaen voitaneen sanoa, että korvausvastuu vastapuolen oikeudenkäyntikuluista lapsiasioissa edellyttää, että juttu on hävitty aika selkeästi. Korvausvelvollisuus voisi tulla kyseeseen, jos kysyjän vastapuoli on vaatinut lasten huollon ja tapaamisoikeuden osalta poikkeuksellista järjestelyä, jota tuomioistuin ei ole hyväksynyt, taikka vedonnut perusteisiin, jotka ovat jääneet täysin näyttämättä.
Tyypillisesti lapsiasioissa kummankaan vanhemman vaatimukset eivät mene sellaisinaan läpi, vaan lopputulos asettuu usein jonnekin keskelle. Tällöin noudatetaan lapsiasioiden pääsääntöä, jonka mukaan kumpikin osapuoli pitää omat kulut vahinkonaan.
