Vahingonkorvaus

Viivästys vuokra-asunnon luovutuksessa voi oikeuttaa vahingonkorvaukseen

Olen tehnyt vuokrasopimuksen yksityisen vuokranantajan kanssa. Minun tuli sopimuksen mukaan saada asunto hallintaani 1.8., mutta vuokranantaja on ilmoittanut nykyisen asukkaan muuttavan pois vasta elokuun loppuun mennessä ja asunnon vapautuvan siten vasta 1.9. Voinko purkaa vuokrasopimuksen jo ennakollisesti ja vaatia korvausta sen perusteella, että en saa asuntoa hallintaani sovittuna päivänä? Myöhästyin tosin itsekin vuokravakuuden maksamisen suhteen parilla päivällä, mutta vuokranantaja ei [...]

Vastuuvakuutus antaa turvaa vahingonkärsijälle

Myin entisen asuntoni ostajalle, joka sittemmin vaati hinnanalennusta rakennusvirheen vuoksi. Olin kuitenkin kertonut kyseisestä viasta välittäjälle, joka ei ollut maininnut asiasta ostajalle. Sovimme asian ostajan kanssa siten, että maksoin hänelle hinnanalennusta puolet vaaditusta 5 000 eurosta. Olen vaatinut välittäjää korvaamaan minulle vahingon, mutta välittäjä on ilmoittanut välitysliikkeensä olevan maksukyvytön. Mitä voisin tehdä? […]

Isännänvastuu on ensisijaista

Teetätin kylpyhuoneremontin pienellä paikallisella firmalla muutama vuosi sitten. Nyt on käynyt ilmi, että remontti oli tehty puutteellisesti ja sen vuoksi kylpyhuoneen alapohjaan on aiheutunut vesivahinko. Koko firmaa ei ilmeisesti ole enää olemassa taikka ainakaan se ei ole enää toiminnassa. Voinko vaatia vahingonkorvausta suoraan remontin tehneeltä työntekijältä? […]

Kärsimyskorvaus ei edellytä näyttöä kärsimyksestä

Olen uhrina rikosasiassa, jossa syyttäjä vaatii tekijälle vankeustuomiota törkeästä pahoinpitelystä. Minua lyötiin ja potkittiin myös maassa maatessani, ja menetin tajuntani hetkeksi. Tapauksen jälkeen minulla on diagnosoitu muun muassa traumaperäinen stressihäiriö. Voinko vaatia kärsimyskorvausta tällaisesta mielenterveyshäiriöstä, joka johtuu pahoinpitelystä? […]

2017-06-03T15:43:09+03:00Vahingonkorvaus|

Asunto-osakeyhtiön korvausvelvollisuudesta

Olen osakkeenomistajana eräässä asunto-osakeyhtiössä, ja huoneistossani ilmeni homeongelma. Epäilen, että asunto-osakeyhtiö on laiminlyönyt kiinteistön hoidon ja aiheuttanut siten kyseisen homeongelman. Haluaisin tietää mitkä asiat kuuluvat yhtiön vastuulle ja mitkä osakkeenomistajien? Onko minun mahdollista saada yhtiöltä vahingonkorvausta? […]

Go to Top