Perustietoa perunkirjoituksesta

Ota yhteyttä

Tarvitsetko apua perunkirjoituksen toimittamisessa?

Me avustamme kaikissa pesänselvitykseen ja perunkirjoitukseen liittyvissä asioissa.
Ota yhteyttä

Usein kysyttyä perunkirjoituksesta

Ei. Perunkirjoituksessa tarvitaan aina vähintään uskotut miehet, jotka arvostavat pesän varat ja velat. Vaikka uskotuille miehille ei ole laissa säädetty erityisiä kelpoisuus- tai esteettömyysvaatimuksia, tulisi uskotuiksi miehiksi valita kuolinpesään nähden objektiiviset henkilöt. Uskottujen miesten esteettömyys lisää perunkirjoituksen uskottavuutta ja on osakkaiden edun mukaista.

Usein perukirjaan on myös asianmukaista ja suositeltavaa kirjata erilaisia osakkaiden esittämiä lausumia. Näillä voi olla suuri merkitys mm. myöhemmässä jaossa ja/tai perintöverotuksessa. Siksi olisi syytä käyttää asiaan perehtynyttä lakimiestä, ainakin jos kuolinpesässä on varoja tai osakkailla on ristiriitaisia intressejä.

Ei. Perunkirjoituksessa ei ole kysymys perinnönjaosta eikä se ole muutoinkaan sellainen menettely, jonka esim. osakas voisi riitauttaa. Tulee huomata, että perunkirjoituksessa tapahtuva omaisuuden arvostaminen ei sido kuolinpesän osakkaita myöhemmässä jaossa.
Puutteellinen perunkirjoitus voi johtaa mm. veronkorotuksen määräämiseen tai osakkaan vastuuseen vainajan veloista. Myös rikosoikeudelliset seuraamukset ovat mahdollisia, milloin osakas on antanut vääriä tietoja tai esim. salannut tiedossaan olevia seikkoja.

Ammattitaitoisesti laaditulla perukirjalla leski ja/tai muut kuolinpesän osakkaat voivat säästää huomattavia määriä muun muassa verosuunnittelun avulla. Esimerkiksi myyntivoitto- ja perintöverotuksen erilainen kohtelu antaa mahdollisuuden lailliseen verosuunnitteluun. Lisäksi lesken ilmoituksilla, kuten tasinkoprivilegiin ja/tai jakamattomuussuojaan vetomisella voi olla suuria taloudellisia vaikutuksia sekä lesken itsensä että muiden osakkaiden asemaan.